Lähdimme viime viikolla Benkun kanssa Ruotsiin laivalla. Hieman faijaa jännitti, että mitä laivalla tulisi tapahtumaan, varsinkin kun laivalla tuppaa olemaan erittäin paljon humalaisia ihmisiä ja rattaiden kanssa käytävillä liikkuminen ei ole sitä sutjakkainta etenemistä.

Toisin kuitenkin kävi. Laiva oli todella tyhjä ja muutaman tunnin seilaamisen jälkeen ajattelin, että päällä olevilla myrskytuulilla saattoi myös olla osuutta asiaan. Koskaan en ole sellaista keinuntaa tuntenut merillä. Tosin Benkkua tuo ei kiinnostanut pätkääkään ja jätkä nukkui lähes täydelliset yöunet. Faijalla hieman sisäkorvan tasapainoelin heittelee vieläkin 😀

Ruotsissa kaikki meni todella hyvin ja normaalin darra-Burger King -aterian ja takaisin hyttiin -combon sijaan kierreltiin kaupoissa lähinnä katsomassa Benkulle uusia vaatteita. Tuo jätkä on niin kiltti, että joko tuijotteli ihmisiä tai nukkui koko sen ajan kun oltiin maissa. Täytyy toivoa, että sama meininki pysyy vielä pitkään 😀 Yksi helpotus maissa oli myös se, että saatiin Kinspiringiltä lainaksi Bugaboon matkarattaat. Ne osoittautuivat käteviksi, vaikka miesmäisesti ensin ajattelin, että ”miksi meidän kalliit rattaat eivät muka Ruotsiin kelpaa”. No kelpaisihan ne, mutta laivalla ja ihmisruuhkissa nuo pienemmät rattaat olivat vaan niin paljon helpommat. Ne myös taittuivat pieneen kasaan, jolloin ne sai hyvin pois edestä esim hytissä.

Takaisin tullessa aallot olivat yöllä ihan mielettömät ja J joutui roikkua osan matkasta vessassa. Sen verran laiva heittelehti, että itsekin muutamaan otteeseen tartuin tyynystä kiinni tiukemmin. Myrskyt talvella kuulemma vaan pahenevat, sillä ilmastomuutoksen johdosta merillä ei ole enää ahtojäätä, joka estäisi suurimman osan isojen aaltojen synnystä.

Ruokaa meillä oli Benkulle varattuna todella paljon ja minua jännittää jo nyt ensi Toukokuun Rooman-reissu. Joudutaanko ottamaan toinen matkalaukku täyteen ruokaa ja toinen Benkun vaatteille? Itse vedetään J:n kanssa samoissa rytkyissä koko viikko 😀

Kaikenkaikkiaan reissu oli todella onnistunut, jos myrskyä ei lasketa mukaan. Ruotsissa on aika kiva piipahtaa, eikä se ollut mitenkään sen erikoisempi, vaikka oli vauva mukana. Ehkä jopa aavistuksen freshimpi olo aamulla ;D

 

Block "perheblogit" not found

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *