Taaperon uhma – Milloin tämä loppuu?

Kyllä! Meillä on alkanut taaperon uhma. Se mukava fiilis kun saat litsareita naamaan, kun yrität laittaa lapselle kenkiä jalkaan tai leluautot saa kyytiä pitkin kämppää, kun silmä hetkeksi välttää. Pahinta on kun esimerkiksi päiväkodin jälkeen käydään kaupassa ja uhmakohtaukset alkavat. Kundi juoksentelee pitkin käytäviä, karkaa vanhemmilta, eikä tottele yhtään. Tämän lisäksi hän vielä karjuu päin naamaa, kun yrität selittää miksi näin ei saa tehdä. Siinä on muuten vaikea pitää naama pokerilla 😀

Muiden kaupassakävijöiden mietteet eivät voisi vähempää kiinnostaa, mutta pieni pelko itsellä on, että hänelle käy jotain, kun törmää kulman takaa tuleviin ostoskärryihin tai muuhun vastaavaan.  Omaan silmään vaikuttaa kuitenkin siltä, että ollaan vielä päästy aika helpolla, vaikka hermoja välillä vähän kiristääkin. Sama on varmasti jokaisella vanhemmalla?

Aavistuksen jännittää lähteä tuon uhmaikäisen pojan kanssa noin viikon roadtripille, missä ajokilometrejä tulee yli 2000. Millaiset raivarit tulee autossa? Mitä tapahtuu, kun on aika lähteä huvipuistoista ja eläintarhasta pois?

Taaperon uhma

MLL:n mukaan taaperon uhma loppuu viimeistään 4-5 vuotiaana, eli tätä herkkua on maksimissaan luvassa vain alle 3 vuotta! Tässä heidän sanojen mukaan uhma:

”Uhmaikä liittyy lapsen tarpeeseen itsenäistyä ja hallita erillisyyttään vanhemmista. Usein itsenäistyminen on voimakkainta kaikkein lähimmästä ihmissuhteesta. Kun uhmaikäinen kiukkuaa vanhemmalleen, mutta käyttäytyy sopuisasti päiväkodissa ja mummolassa, kyse ei ole vanhemman huonommasta kasvatustyylistä, vaan suhteen läheisyydestä.

Kun lapsi pontevasti ja ärsyttävän usein ilmaisee ”ei”, se on hyvä merkki siitä, että lapsi on itsenäistymässä vanhemmistaan. ”Ei”-sanan käyttäminen antaa lapselle tunteen itsenäisyydestä ja itsensä hallinnasta, vaikka aina se ei johdakaan hänen toivomaansa lopputulokseen.

Kun lapsi irtautuu vähitellen vanhemmastaan, hän samalla omaksuu pienin askelin tämän psyykkisiä säätelytehtäviä: rajoittamaan, rauhoittamaan ja kannustamaan itseään. Tämä on pohjana muun muassa omantunnon kehittymiselle.”

Uhma ja uhmakohtaukset eivät siis liity mitenkään huonoon vanhemmuuteen, vaan on normaalia kasvavan lapsen käyttäytymistä. Toki siihen reagointi on asia erikseen.

Tässä mitä MLL sanoo asiaan:

Vinkkejä uhmaikäisen kanssa elämiseen

  • Pieni lapsi tarvitsee aikuisen vastuunottoa ja päätösten tekoa. Aikuinen päättää esimerkiksi milloin mennään nukkumaan, syödään ja lähdetään ulos tai neuvolaan. Ota lapsi tarvittaessa syliin ja pue haalari päälle. Lapsella ei ole turvallinen olo, jos hänelle sysätään liikaa valtaa ja vastuuta.
  • Aikuisen asettamissa rajoissa lapsi voi tehdä pienempiä päätöksiä. Mahdollisuus käyttää omaa tahtoa vähentää uhmaamisen tarvetta. Anna lapselle mahdollisuus valita kahdesta vaihtoehdosta, jotka molemmat ovat turvallisia tai sopivia. Anna kiitosta onnistuneesta valinnasta.
  • Pienet lapset eivät pysty vastaanottamaan ja ymmärtämään pitkiä perusteluja. Lapsen kehitystaso huomioiden voit kertoa, miksi jokin asia on tietyllä tavalla.
  • Lapsen on vaikea ottaa vastaan pitkiä ja monimutkaisia käskyjä ja kehotuksia. Pilko ne pienempiin osiin. Vältä epämääräisiä käskyjä, kuten ”Käyttäydy kunnolla.” Kerro sen sijaan konkreettisesti mitä toivot lapsen tekevän: ”Syö voileipä pöydän ääressä.”
  • Vaarallisia asioita kuten kuuman kannun kylkeä tai terävää veistä, voi kokeilla yhdessä vanhemman kanssa, ja jutella, miksi ne ovat vaarallisia.
  • Älä kysy lapselta asioita, joita hän ei voi päättää, vaan kerro kuinka asia on. Kerro: ”Nyt on aika lähteä kotiin puistosta” sen sijaan, että kysyt ”Lähdetäänkö jo kotiin puistosta?” Protestikiukkua voi vähentää, kun asia kerrotaan hyvissä ajoin: ”Laske vielä kolme kertaa mäestä, sitten me lähdemme kotiin.”
  • Voit ehdottaa hienotunteisesti yhdessä tekemistä, kun lapsi haluaa tehdä jotain, joka on vielä liian vaativaa. Painavasta mehukannusta voidaan pitää kiinni yhdessä ja kaataa mukiin mehua tai taltuttaa vikuroiva housun lahje jalan mentäväksi.

Kun lapsi on uhmakohtauksen vallassa

  • Moite, uhkailu ja rangaistukset eivät ole rakentavia aseita uhman kohtaamiseen.
  • Alkavan kiukun hetkellä lapsen huomion voi suunnata uuteen asiaan. Voit myös alkaa kaikessa rauhassa puuhata jotain mielenkiintoista ja katsoa, lähtisikö lapsi mukaan.
  • Kun raivokohtaus yllättää, muista, että ne ovat osa kehitysvaihetta, eikä kyse ole häiriöstä, lapsen tahallisesta ilkeydestä tai huonosta vanhemmuudestasi.
  • Uhmakohtauksessa lapsi on suurten tunteiden vallassa. Älä vähättele tai pilkkaa tunteita. Voit sanoittaa niitä lapsen avuksi: ”Näen, että olet tosi vihainen.” Konkreettinen turva ja rajat eli aikuisen rauhallinen ja turvallinen syliote voivat rauhoittaa.
  • Jos lapsi vahingoittaa itseään, muita tai tavaroita, tarvitaan sanojen lisäksi kiinnipitämistä, jotta lapsi rauhoittuu. Kiinnipitämistä ei kuitenkaan saisi pitkittää jos lapsi ei rentoudu sylissä vaan jatkaa rimpuilua, eikä se voi olla rangaistuksen väline.
  • Jos lapsi ei rauhoitu sylissä, voit sanoa lapselle, että ”etsi sellainen paikka missä sinun on hyvä olla”. Paikka voi olla esimerkiksi oma sänky tai säkkituoli, tai peitoilla tehty maja pöydän alla. Kerro lapselle, että asetut hänen viereen tai lähelle istumaan. Kerro myös, että sitten kun lapsesta siltä tuntuu, voitte jutella tai lapsi voi tulla syliin.
  • Jos kiukkukohtaus alkaa kaupassa, voit antaa lapsen olla ostoskärryssä ja todeta hänelle rauhallisesti, että sinun on hoidettava ostoksesi loppuun, vaikka näet, että häntä kovasti harmittaa. Joissain tapauksissa joudut ehkä kävelemään rauhallisesti lapsi kainalossa kaupasta ulos. Muiden ihmisten mahdolliset arvostelut ja ihmettelevät katseet voi jättää omaan arvoonsa, kun joutuu taltuttamaan uhmakohtausta julkisella paikalla.
  • Lapsen vaikeat tunteet nostavat helposti pintaan myös vastaavat tunteet vanhemmassa; kiukkuun tulee vastattua kiukulla. Tilanteet sujuvat kuitenkin yleensä parhaiten, kun pysyt rauhallisena. Vanhemman varmuus ja rauhallisuus rauhoittavat lastakin.
  • Älä uhkaa uhmassa taistelevaa lasta hylkäämisellä.
  • Jos oma pinna kiristyy liikaa, voi olla hyvä vetäytyä itse sivummalle ja rauhoittaa omat tunteet. Itseään tai esineitä vahingoittavaa lasta ei kuitenkaan voi jättää yksikseen.
  • Keskustelkaa tilanteesta raivokohtauksen jälkeen rauhassa. Lapsi voi olla uupunut, surullinen ja kokea syyllisyyttä. Yhteinen mukava tekeminen ja sylittely auttavat ymmärtämään, että kaikki on taas hyvin, ja lapsi on vanhemmalle edelleen rakas.”

Taaperon uhma on siis ihan normaalia. joten älkää murehtiko, jos lapsi näyttää luonnetaan aavistuksen vahvemmin. Onneksi meillä tuo kundi on suurimman osan ajasta iloinen, mutta ne pienet hetket jäävät kyllä ikävästi omaan takaraivoon, vaikka pitäisi keskittyä enemmän siihen hyvään.

Tässä vielä linkki MLL:n sivuille mistä saat enemmän tietoa taaperon uhmasta.

 

 

Tsekkaa samalla verkkokaupan tuotteet tästä linkistä. Äideille, isille ja lapsille löytyy upeita vaatteita.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.