Posiitiviset puolet koronaepidemian aikana

Kun seuraa sosiaalista mediaa huomaa ihmisten ahdistuneisuuden. Ymmärrän asian täysin sillä moni näkee vain negatiiviset asiat tässä tilanteessa ja unohtaa positiiviset puolet koronaepidemian aikana. Uskokaa minua, niitä kyllä löytyy kun vain malttaa katsoa ympärilleen tarkasti.

Itse olen yrittäjä ja tilanne ei näytä hyvältä siltä kantilta, sillä videotuotannot eivät ole yritysten päättäjien mielessä ihan ykkösprioriteettina tällä hetkellä. Säästöni kestävät kyllä jonkin aikaa, mutta sitten kun ne kuihtuvat alkaa vimmattu pään raapiminen, että mitä nyt pitää tehdä. Se on sen ajan murhe se. Nyt mietitään positiivisia juttuja.

Posiitiviset puolet koronaepidemian aikana

1. Olen tällä hetkellä Benkun kanssa kotona ja vietän hänen kanssaan suurimman osan ajasta, kun J tekee etänä töitä ”toimistossamme” (enkä nyt tarkoita vessaa vaan pientä ylimääräistä huonetta joka on ns varastona, josta löytyy myös työpöytä). Tämän yli kuukauden kestäneen via dolorosan aikana olen huomannut miten me olemme lähentyneet toisiamme Benkun kanssa ja perheenä ylipäätään. Benkku välillä saattaa vieressäni istuessa vain katsella minua ja alkaa silittämään. Tätä ei ole koskaan aiemmin käynyt 😀

2. Kävelen huomattavasti enemmän ja olen aktiivinen. Me asumme onneksi suht syrjäseudulla (Vantaan Kartanonkoskella), rivitaloalueella jossa ei ihmisiä hirveästi näe, joten pystymme huoletta käydä kävelyllä Benkun kanssa. Aiemmin saattoi askelia tulla noin 5000 päivässä jos oli koko päivän toimistolla, niin nyt niitä tulee helposti yli 10 000. Tämän lisäksi olen lähes joka päivä punnertanut, tehnyt ilmakyykkyjä, käyttänyt kahvakuulaa ja tehnyt vatsoja, sekä käynyt läheisellä ulkosalilla, jos sielä ei ole ihmisiä. Tänään olisi tarkoitus mennä taas lenkille. Eli aktiivisuuteni on noussut todella paljon ja samalla tuntuu, että painokin olisi tippunut. Treenaamista helpottaa myös se, että sali (Crossfit Vantaa) missä käyn, lainaa jäsenilleen käsipainoja, soutulaitteita jne, sekä tekee päivittäiset treenit, joita voi halutessaan tehdä.

positiiviset puolet

3. Luonto voi hyvin. Tai no, ei hyvin vaan vähän paremmin. Venetsian kanaaleissa EI UI DELFIINEJÄ, mutta se vesi näyttää huomattavasti puhtaammalta, kuin mitä se oli pari vuotta sitten, kun kävin itse tarkastelemassa tilannetta. Monissa maissa ilma on huomattavasti puhtaampaa, kun tehtaat eivät tykitä saatetta piipuistaan, autoja ajetaan vähemmän, sekä lentoliikenne on tippunut todella radikaalisti. Tämä on hyvä hengähdys luonnolle, mutta tämän mentyä ohi palaamme aivan varmasti taas takaisin samaan vanhaan.

positiiviset puolet

 

4. Ihmiset muuntautuvat. Useat yrittäjät joiden yritykset menevät nurin keksivät varmasti uusia tapoja lähteä takaisin työmaailmaan, kun tilanne taas rauhoittuu. Itsellänikin on muutama idea mietintämyssyssä, joka liittyy vaikuttajamarkkinointiin.

5. Perusasioiden arvostaminen. Tämä tulee varmasti näkymään ihmisten käytöksessä hetken aikaa, ennen kun kaikki taas palautuu ”normaaliksi”. Varmasti kieltojen ja taudin hälvettyä leffateatterit, ravintolat, tapahtumat, salit yms ovat tupaten täynnä, koska niihin taas pääsee, mutta samaan vanhaan ruotuun kaikki palaa pikkuhiljaa, toivottavasti mukanaan hitusen arvostusta perusasioille, niin kuin terveys, yhdessäolo, sekä vapaus.

6. Ihmisten rauhoittuminen. Varsinkin pk-seudulla ihmiset ovat niin hiton hektisiä ja kokoajan pitää tehdä kaikkea, sekä olla joka puolella. Nyt toivottavasti ihmisille tulee taas takaraivoon se rauhoittumisen tarve ja hetkeen pysähtyminen.

Kun tämä tilanne toivottavasti menee pian ohi, niin toivon, että nämä asiat pysyvät ihmisten mielessä, eikä kukaan palaisi täysin siihen samaan vanhaan kaavaan. Muistakaa rauhoittua ja hengittää. Kyllä me kaikesta selvitään. Koittakaa myös nähdä asian positiiviset puolet.

2 thoughts on “Posiitiviset puolet koronaepidemian aikana

  1. Nelly Rantanen says:

    Meilläkin mies on saanut tämän tilanteen myötä olla enemmän lapsen kanssa, kun ei ole tarvinnut viettää pitkiä päiviä toimistolla ja he ovat lähentyneet entisestään❤️ Lisäksi tulee oltua ulkona paljon entistä enemmän ja arvostettua luontoa, joka ympärillämme on. On myös opittu rauhoittumaan ja elämään hetkessä, kun tajusimme jättää karanteenisuorittamisen muille.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.