Miten hitossa tuo aika menee niin nopeaa? Vastahan olin kättärillä hyperventiloimassa ja nyt kundi naureskelee, sekä huutelee vuoronperään sitterissään.

Katseltiin tuossa pari iltaa sitten J:n kanssa videoita, sekä kuvia vain viikkoja vanhasta Benjaminista ja kasvu on ollut aivan jäätävää. Alkuaikoina hän pystyi nukkumaan käsivarrella mahalteen maaten. Nyt ei ole puhettakaan sellaisesta. Ensi viikolla on neuvola-aika missä kuullaan uudet pituudet ja painot, mutta aina aamuisin kun kävelee vauva sylissä ympäri kämppää, niin välillä tuntuu, että kundi painaa jo 40 kiloa. Sen verran raskaaksi tuo kantaminen on alkuajoista muuttunut (vaikka paino varmasti hieman yli tuplat syntymäpainosta).

On ollut todella mielenkiintoista (ja pelottavaa) katsoa miten älytöntä vauhtia tuo vauva kasvaa ja kehittyy. Ruokahalu kundilla on mieletön ja esimerkiksi banaanin maistamisen jälkeen meinasi lähteä sitteristään lentoon. Taisi maistua 😀 Päikkärit eivät ole enää niin pitkiä kuin ennen, sillä tuon pienen miehen uteliaisuus on aivan mieletöntä. Hänen pitää kokoajan nähdä kaikkialle ja tästä syystä jouduttiin ostamaan uudet rattaat (jotka maksoivat 20% autoni hinnasta WTF!!!), jotta hän näkisi paremmin ympärilleen.

Palattuani takaisin töihin on ollut hauska huomata,että Benkku on silminnähden onnellinen kun tulen töistä kotiin. Mahdolliset itkut loppuu heti kun hän näkee minut ja kasvoille nousee koko naaman valloittava hymy. On kiva tulla kotiin =)

Malliainesta

Päiväunet ovat siis vähentyneet, mutta yöunet parantuneet. Nukkumaan mennään ihan rauhassa noin 19.30 ja nukutaan yleensä yhtä mittaa kello viiteen. Tämän jälkeen syödään ja nukutaan vielä noin kaksi tuntia. Pitäisi vain itsekin mennä nukkumaan aikasemmin. niin saisi kunnon unet, mutta kun aina tulee jotain todella tärkeetä ohjelmaa telkkarista. Tai futista.

 

Kuten kuvasta näkyy niin persoonaa alkaa vauvalle tulla. Tosin tuo keskisormi oli pystyssä vain yhden kädenheilautuksen ajan, mutta onneksi J:n vakaa kamerakäsi sai napattua tämän 😀 Omasta mielestäni paras kuva mitä olen nähnyt!

 

Onko teillä herätty yhtäkkiä siihen, että vauva on muuttunut aivan älyttömästi, kun kelaa kasettia vain hetken taaksepäin? Loppuuko tämä ihmettely koskaan?

 

Block "perheblogit" not found

8 thoughts on “Poika on nyt 4 kuukautta vanha – Mitä tässä ajassa on tapahtunut

  1. piia / On elettävä huolella says:

    Ei se lopu! (terveisin nimim. Viisivuotiaalle muutama viikko sitten ostettu haalari on jo pieni) Oli klisee tai ei, aika menee niiiiin nopeasti ja vauvavuosi on ohi ihan hujauksessa. Kohta se ihan äsken syntynyt kaveri juoksee ja pitää huolen siitä, että elämässä on non-stop kommenttiraita…

  2. Tipitii says:

    Olis kiva kuulla teidän kokemuksia edellisistä ja nykyisistä rattaista 🙂 meillä kans pikku-ukko kohta 3kk ja kasvaa niin nopeasti että monet vaatteet jääny käyttämättä ku ei oo ehtiny päälle 😀 saattaa tosin johtua myös vaatepaljoudesta hahah..

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *