Miksi suljin tuottavan verkkokaupan?

Moni on kysellyt minulta miksi suljin tuottavan verkkokaupan blogini yhteydessä. Jos kerran rahaa tulee lähes ilmaiseksi, niin onko järkeä ajaa sitä alas.

Itse pidin verkkokaupastani ja sieltä tilattiin ahkerasti vaatteita, niin äideille, iseille, kuin lapsillekin. Kauppa niin sanotusti kävi. Vaatteissa oli erinomainen kate ja minulla oli 0€ kiinni tuotteissa. Kun asiakas tilasi vaatteen, minun tililtä lähti vain tuotteen sisäänostohinta ja tuotantotehdas Espanjassa, Unkarissa, tai missä ikinä lie se kyseisessä hetkessä olikaan, laittoi paidan tekoon ja lähetti sen asiakkaalle. Itselläni oli siis todella pienet riskit verkkokaupan suhteen ja silti suljin tuottavan verkkokaupan.

tuottavan verkkokaupan

Miksi suljin tuottavan verkkokaupan?

Päällimmäisin syy oli sen ekologisuus. Vaatteiden tekoon käytettiin aivan tolkuton määrä vettä, sekä niiden postitus ei varsinaisesti pienentänyt omaa hiilijalanjälkeä. Vaikka moni tuote oli tehty laadukkaammasta puuvillasta ja uskon niiden kestävän aikaa, en silti pystynyt hyvällä omatunnolla enää myydä niitä.  Tahdon, edistää omilla pienillä teoillani sitä, että Benkun ei tarvitse nähdä sitä kaikkea paskaa mitä uhkakuvat ovat meille maalailleet.

tuottavan verkkokaupan

Nyt kun tuntuu siltä, että koko maailma palaa on hyvä kantaa oma kortensa kekoon ja tässä on minun yksi tapa auttaa. Haluan panostaa esimerkiksi Benkun vaatteissa laadukkaisiin, sekä vähän eettisempiin vaatteisiin ja tästä syystä ostamme erittäin paljon esimerkiksi Lindexin vaatteita. Heidän kanssaan minulla onkin ollut useita yhteistöitä, sillä heidän vastuullisuusaspekti on mieleeni. Tällä hetkellä 80 % Lindexin lastenvaatteista on valmistettu GOTS-sertifioidusta luomupuuvillasta tai muista ekologisista materiaaleista. Tämä siis tarkoittaa, että kun normaalisti kiloon puuvillan tekemiseen, käytetään 10 000 litraa vettä, käyttää GOTS-sertifioitu puuvilla vain 10% mitä normaali puuvilla. Luomupuuvillan valmistuksessa ei käytetä lainkaan ihmisille, eläimille tai luonnolle haitallisia torjunta-aineita, joten se on siis huomattavasti ekologisempi vaihtoehto.

Lindexin tavoitteena on, että vuoteen 2025 mennessä 100 % tuotteista on valmistettu kestävää kehitystä tukevista materiaaleista, mutta omalta kohdalta hymyilyttää, sillä Bamse-malliston kaikki puuvillatuotteet on jo nyt valmistettu GOTS-sertifioidusta luomupuuvillasta. Bamse on minun…Benkun suosikkikuosi Lindexiltä. Tuotteiden ekologisuuden lisäksi ne ovat myös hienoja ja mielelläni panostan vähän enemmän, että saan laadukkaita vaatteita pojalle päälle. Vielä kun itse toteuttaisin tuota samaa, enkä käyttäisi perus rytkyjä niiden hamaan loppuun asti, vaikka ekologista sekin on :D.
tuottavan verkkokaupan

2 thoughts on “Miksi suljin tuottavan verkkokaupan?

  1. Meiju says:

    Oliko tämä kaupallinen yhteistyö? Siltä se kovasti vaikutti, mutta maininta näyttää alusta puuttuvan. Kannattaa olla tarkkana näiden kanssa, jotta ei käy köpelösti.

  2. Natalia says:

    Ymmärrettävä syy lopettaa. Täällä kanssa yksi Lindexin lastenvaatteiden kuluttaja. Itse olen tykännyt mainitsemiesi syiden lisäksi siitä, että vaatteet todella kestää kulutusta meidän pojalla, sekä hinta-laatu suhde on hyvä ja sopii koti-äidin lompakolle. Suurin osa periytyykin lähes uuden veroisina seuraavalle käyttäjälle.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.