Oksennusta paidalla, itkuraivareita, sammumisia.. Tänä juhannuksena minä en ollut se kuka tekee mitään näistä!

Ensimmäinen juhannus vauvan kanssa oli todella erilainen, kuin aikaisempina vuosina. Ajoimme eilen päiväksi kaverimme mökille Heinolaan ja tarkoitus oli vain nähdä ihmisiä, grillata ja lähteä kotiin. Yleensä juhannukset ovat menneet täysin eri kaavalla, poislukien viime juhannus, jolloin lähdimme jatkamaan Hanko-Nuorgam -pyöräretkeä, joten alkoholi ei tullut kysymykseenkään. Paria vuotta aiemmin juhannuspäivä alkoi aamulla 4:30 Helsinki-Vantaan -lentoasemalta missä kuulimme, että Lissaboniin matkaava koneemme ei ollut tullut Helsinkiin, vaan lähti viemään futiskisaturisteja Brasiliaan katsomaan MM-kisoja…. Yleensä juhannuksena tulee oltua mökillä koko juhannus ja alkoholi on ollut vahvasti mukana pyhien kulussa.

Tämä juhannus oli todella erilainen ja rauhallinen. Kaksi lonkeroa riitti juhannustunnelman luomiseksi ja hyvä ruoka kruunasi meikäläisten juhannusaaton. Tosin pari pientä tapaturmaa kävi, kun pikkujäbä päätti oksentaa isänsä päälle ja sammahtaa tämän jälkeen sohvalle. Kotimatkalla sitten huudettiinkin 20 minuuttia täyttä päätä naama punaisena. Lähellä oli, ettei faija tehnyt samaa 😀 Kun päästiin kotiovelle, niin pikkujäbä olikin jo täysin rauhoittunut 🙂

Kyllä se vanhemmuus vaan muuttaa ihmistä. Ei sitä voi muuta sanoa. Juhannusaaton jallu-shotit ja saunomiset mökillä muuttuivat jumppapallolla lapsen nukuttamiseen ja veden juontiin kotona, eikä tämä haittannut pätkääkään. Tänään ei ole krapulaa ja iskäkin pääsee treenaamaan. On jännä huomata, miten ennen itsestäänselvyytenä pidetyt asiat vain muuttuvat, eikä sitä välttämättä edes kaipaa takaisin vanhoihin kaavoihin. Toki olisi ollut hauska viettää aikaa ystävien kanssa, mutta prioriteetit ovat nykyään toiset 🙂

Mitenkäs lapsen saaminen on muuttanut teidän juhlimista ja perinteitä?

Faijahommia - perheblogi

7 thoughts on “Juhannus vauvan kanssa

  1. Laura K says:

    Ennen esikoisen saamista juhannukset on olleet hyvin kosteita 😆 Nyt vietetään jo kolmatta juhannusta putkeen täysin selvinpäin, saunoen ja grillaillen oman perheen kesken. Käytiin tänävuonna ekaa kertaa keräämässä juhannuskukkia pojan kanssa ja tästä varmasti tulee perinne. Mikään ei voita rauhallisia päiviä perheen kanssa ja hyvää ruokaa! ❤️

  2. piia / On elettävä huolella says:

    Me ollaan vietetty perhe-juhannuksia jo useamman kerran. Ei niitä kosteita juhannuksia enää kaipaa, eikä varsinkaan niiden jälkeistä olotilaa. Ajettiin eilen aika myöhään kotiin ihan juhannusfestareiden naapurista ja kieltämättä kävi mielessä, että aikansa voisi viettää muutenkin kuin osoittelemalla 45 minuuttia kaivureita, rusakoita ja vastaan tulevia pakettiautoja että takapenkki pysyisi hereillä…

  3. Vilma says:

    Osaa nykyisin arvostaa niitä perheen yhteisiä juhlapyhiä ❤️ Mulle ollut opetteleminen, ettei ala suorittaa / nosta rimaa liian korkealle…” että kaikki menisi täydellisesti ja kaikilla olisi 100% ajasta kivaa”

    Ja välillä sitten tulee rilluteltuakin 💃🏽

  4. Heidi Ollikainen says:

    Täällä taas jokseenkin krapulainen olo Jussin jäänteistä, mutta siihenkin syynsä aimoannoksella ilokaasua ja hormonihuuruja😄 Juhannuksena siis puserrettu täällä maailmaan pieni Juhannus-Justiina ja niin se arki ja juhlapyhät taas muuttuu myös täällä hieman toisen tuoksuiseksi. Ja mietinpä juuri tuossa, että vaikka kesäfestarit jää tällä erää muiden hipattavaksi, ei sitä ole yhtään liian vanha muutaman vuoden päästä lähtemään perus suomiräpäytysfestareiden sijaan kuuntelemaan vaikka sitten iskelmää😄 Ja toisaalta nuorempi neitosistani on hienosti kulkenut kyllä ensimmäiset festarinsa läpi rintarepussa, joten kyllä se elämä voi jatkua niinkin erotuksena vaan toki sitten mukana kulkevan piilo(maito)pullon sisältö 😄

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *